Toimialat

Energia

Paikkatiedot mahdollistavat esimerkiksi sähkö- ja kaukolämpöverkostojen monipuolisen tarkastelun ja analysoinnin. Näin verkostojen huolto ja ylläpito voidaan toteuttaa entistä tehokkaammin. Paikkatietojen maastosovellusten avulla tiedon keruu onnistuu helposti maastossa suoraan tietokantaan. Paikkatietojen avulla myös viranomaisten edellyttämien tietojen toimittaminen on entistä tehokkaampaa.

Uusia sovellusalueita

Uusia paikkatietojen sovellusalueita energia-alalla ovat mm. taloushallinnon sovellukset, joissa paikkatietoja hyödynnetään suunnittelun apuvälineenä. Esimerkiksi verkoston huollon resurssien suunnittelu on näin helpompaa tuoden lisää ennustettavuutta toimintaan.

Paikkatietoja voidaan hyödyntää myös laskutuksen kontrollivälineenä. Esimerkiksi urakoiden yhteydessä voidaan tarkasti nähdä urakoitsijan kaivamat ojametrit ja kaukolämpötyömailla kaivetut maakuutiot. Näiden tietojen perusteella voidaan tarkastaa laskutusperusteet.

Paikkatietojen hyödyntäminen energiayhtiöiden markkinoinnissa tuo tehokkuutta markkinoinnin kohdentamiseen. Hyödyntämällä esimerkiksi Väestörekisterikeskuksen tietokantaa voidaan asiakkaat ja potentiaaliset asiakkaat paikantaa tarkasti. Näin markkinointiviestintä voidaan kohdentaa tarkasti tavoittamaan oikean kohdeyleisön.

Uusasiakashankinnan lisäksi paikkatietojen avulla voidaan kohdentaa asiakaskyselyitä, ja näin eri asiakasryhmien tarpeita voidaan tutkia hyvinkin tarkasti.

Lue lisää ESRIn kansainvälisiltä sivuilta

Uutisia aiheesta

Ei uutisia.